Puuro is best - täydellisen kaurapuuron resepti

DSC01688.jpg
DSC01655.jpg

Rakastan puuroja, mutta olen niiden suhteen vahvasti on/off-ihminen. En siis syö niitä aina aamiaiseksi, vaan puurohimoni iskee kausittain; ja silloin se onkin sitten menoa…

Tämän kaurapuuron salaisuus on puuron keittämisvaiheessa hiutaleiden ja kauramaidon sekaan lisätty banaani. Banaani antaa puurolle täyteläisyyttä ja tietynlaista hedelmäistä kermaisuutta - ja tekeekin peruskaurapuurosta näin astetta ylellisempää aamu- tai välipalaruokaa.

Puurojen kanssa kannattaa mielestäni muutenkin rohkeasti testailla erilaisia makuyhdistelmiä sekä lisukkeita; esimerkiksi omenoita pannulla kevyesti ruskistamalla ( + päälle hieman siirappia ja ripaus suolaa) saa hetkessä luotua aivan taivaallisen toppingin minkä tahansa puuron päälle. Tuorepuurot taas ovatkin sitten ihan oma lajinsa - mutta ehdottoman kiva ja raikas sellainen! Niidenkin suhteen kannatan erilaisten täytteiden ja lisukkeiden kokeilemista; oma suosikkini tuorepuurojen täytteenä on runsas annos kotimaisia marjoja - ne eivät petä koskaan.

Itse lisään puuroihini (oli kyseessä sitten keitetty tai tuorepuuro) aina vähintään yhtä maustetta, sillä olen esimerkiksi kaneli ja kardemumma ovat mielestäni kuin tehtyjä puurojen maustamisiin. Mausteiden kanssa voi kuitenkin pelailla juuri niinkuin itse haluaa; puuron mausteeksi riittää mainiosti vain ripaus suolaa - sekä mahdollisesti pieni loraus hunajaa päälle.

DSC01664.jpg
DSC01689.jpg

Täyteläinen banaani-kaurapuuro marjakimaralla

Yhdelle

2,5 dl Oatlyn iKaffe-kauramaitoa (oma suosikki, voit korvata muullakin kasvimaidolla)

1 dl kaurahiutaleita

1 banaani

ripaus himalajan suolaa

reilu ropsaus kanelia

runsaasti marjoja (puuron päälle)

hunajaa (puuron päälle)

  • Kuumenna kauramaito kattilassa, lisää sitten sekaan hiutaleet.

  • Lisää noin reilun viiden minuutin päästä mukaan viipaloitu banaani. Anna hautua miedolla lämmöllä vielä noin kymmenen minuuttia.

  • Mausta puuro suolalla ja kanelilla. Lisää päälle iso keko marjoja sekä kunnon loraus hunajaa. Nauti.