Raha - aihe, josta en haluaisi puhua

 
1970-01-01 02.00.00 1 (2).jpg

Jep, näin se vaan on. Tiedän, että näinä päivinä on jo aika normaalia, että monet osaavat puhua rahasta upean avoimesta ja hei: good for you! Niinhän sen pitäisi ollakin. Nimittäin aihe kuin aihe, puhuminen usein tuo hyvin vaikeidenkin asioiden ympärille tilaa sekä helpotusta.

Itselläni olen tästä huolimatta havainnut jonkinlaisen tunnelukon rahaan liittyvissä asioissa. Olen aina ollut aika spontaani luonne - ja tämä on myös näkynyt rahankäytössäni. En siis tarkoita tällä mitään täysin kreisejä ja yhtäkkiä keksittyjä matkoja Vegasiin tai muuta vastaavaa - mutta olen kyllä “varakkaina” kausinani mm. ostanut hetken mielijohteesta maailman rumimman ja epätoimivimman vatsalihaslaitteen, bookannut lennot Losiin ja ostanut ah-niin-monia vaatteita, jotka ovat olleet aivan jotain muuta kuin omaa tyyliäni.

Spontaania ja vähän “höpsöä” rahankäyttöäni on -thank god - aina kuitenkin tasapainottanut se fakta, että olen tehnyt paljon töitä. Muutaman kuukauden työtöntä jaksoa lukuunottamatta olen ollut koko aikuisikäni töissä, välillä useampaa duunia yhtäaikaisesti painaen. Imeydyn helposti kiinnostavien töiden imuun ja teen sen myötä välillä hommia uupumiseen asti. Ei siis välttämättä mikään kehuskelun aihe, mutta onpahan tämä työmoraalini ainakin pitänyt minut suht hyvässä balanssissa raha-asioideni kanssa, spontaaneista (kaksikymppisen minäni) ostopäätöksistä huolimatta.

Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että yrittäjyys on laittanut itseni ensimmäistä kertaa koetuksella raha-asioiden kanssa. Onhan sitä toki aiemminkin tullut murehdittua rahojen riittävyyttä, mutta periaatteessa olen lähes aina ennen tätä (nyt vuoden kestänyttä täysipäiväistä yrittäjän taivaltani) saanut vakituisista töistä ennalta määrättyinä päivinä palkkaa - ja tämä seikka on tuonut elämään tiettyä perusvarmuutta.

Tuo varmuus hävisi kuin kärpänen Saharaan aloittaessani hommat yrittäjänä. Alkuun tein hommia yritykseni kautta vain osa-aikaisesti, olinhan juuri saanut vauvan ja ikäänkuin vasta “testailin” sopivuuttani yrittäjän saappaisiin.

Nyt tilanne on jo kuitenkin erilainen; olen ollut vuoden yrittäjänä ja tämän uudenlaisen työelämän taloudelliset realiteetit ovat välillä koetelleet - rankasti. Olen aina ajatellut kestäväni epävarmuutta ja muutoksia todella hyvin - ja näin on ollut nytkin - mutta ajoittain on epävarmuus tuloista ollut ihan rehellisesti aika tuskaisaa. Luulen, että kestäisin yrittäjäelämän epävarmuuksia huomattavasti paremmin, mikäli en olisi äiti ja perheellinen - eli toisin sanoen mikäli omat tuloni eivät vaikuttaisi myös muiden ihmisten hyvinvointiin.

Erityisen vaikeaa on ollut myöntää itselle - ja kumppanille - välillä se, että “joo, jos sä pystyisit maksamaan nyt tässä kuussa enemmän vuokrasta ja kaikesta” - kun itsellä ei yksinkertaisesti ole ollut laittaa tasavertaista summaa yhteiselle tilille, perheemme kuukausittaisia menoja ajatellen. Olen huomannut, etten oikein haluaisi puhua tästä huonommuuden tunteesta, jonka uusi, epävarma tulotilanteeni aiheuttaa. Välillä nimittäin tuntuu, että kaikilla on jo kolmekymppisenä sijoitustilit ja omistusasunnot - ja olen ainoa joka pyristelee taloudellisessa epävarmuudessa, jatkuvia rahalaskelmia kännykkään näpytellen.

Onkin tosiaan ollut outoa huomata, että olen aivan karsean huono puhumaan tästä aiheesta (koska yleensä puhun mielestäni aika avoimesti vähän mistä vain) - johtuen juurikin tietystä heikkouden tunteesta, jota taloudellinen epävarmuus tuo tämänhetkiseen elämään.

Vähitellen olen kuitenkin viime ajat puskenut tulojani sitkeästi ylöspäin, askel askeleelta - mutta olen silti edelleen kaukana tulotasosta joka vastaisi vaikkapa aiempien hyvätuloisten duunikausieni palkkoja. Tuntuu, että yrittäjänä erilaisia maksuja ja veroja on vaikka muille jakaa, mutta itse tulojen eteen on tehtävä välillä tuplatyöt verrattuna entisiin palkkatyöpäiviini. Ja silti - en haluaisi missään nimessä lyödä hanskoja tiskiin yrittäjänä. Enkä aiokaan - no way!

Kuulin jostain yrittäjyyttä aloitellessani, että suomalaisilla aloittelevilla yrittäjille kestää keskimäärin kolme vuotta päästä siihen pisteeseen, ettei yritys tuota tappiota eli päästään ns. nollatulokseen. En tiedä oliko tämä ihan faktaa vai mistä tieto oli peräisin, mutta toisaalta se on viime aikoina tuntunut kovin lohduttavalta; en tosiaan ole tässä veneessä yksin. Olenhan myös jo alusta asti kuitenkin saanut jotain tuloja irti yrityksestäni, kaikkien lukuisten maksujen ja eläkelaskujen jälkeen - joten ehkä sitäkin faktaa voisi vähän juhlia?

Letters from a hopeful creative -podcast on ollut ihan mahtava tukipilari yrittäjän rahaelämän kiemuroita pohtiessa.

Letters from a hopeful creative -podcast on ollut ihan mahtava tukipilari yrittäjän rahaelämän kiemuroita pohtiessa.

Sitä paitsi: tulojen pienentyminen on tuonut elämään myös paljon hyvääkin - eikä tämä ole mitään asioiden kaunistelua. Olen nimittäin aidosti huomannut ymmärtäväni nyt, mitkä asiat oikeasti merkitsevät itselleni eniten. Prioriteetit ovat kummasti muuttuneet ja esimerkiksi suhde tavaraan on nykyään todella erilainen kuin ennen.

All in all, viime aikoina on näyttänyt jo siltä, että parempaa päin ollaan kuitenkin koko ajan menossa. Tästä huolimatta kuitenkin tiedän, että suhteeni rahaan kaipaa vielä viilausta - ja luulen että tuon suhteen kohentaminen auttaa myös jatkossa yritykseni talouden ylläpidossa, sekä oikeastaan vähän kaikessa. Sillä nyt, enemmän kuin koskaan, haluan olla oman elämäni ohjaksissa täysillä, myös raha-asioissa.

En myöskään enää pidä aiempaa, boheemia raha-suhdettani söpön kepeänä ja seikkailuhenkisenä kuten aiemmin. Nyt elämässä puhaltavat nimittäin aivan uudet, boss lady-henkiset tuulet sillä itseäni on alkanut - jopa hullun lailla - kiinnostaa rahaa, budjetointia sekä yrittäjäelämän taloudellista puolta käsittelevät kirjat, podcastit ja tietolähteet.

Tunnenkin itseni nyt aika vanhaksi ja oudon aikuiseksi siitä syystä, että nykytodellisuudessani ovat excelit ja budjetoinnit yhtäkkiä seksikkäintä ikinä…

Oh god, what’s happening to me? … :D