Osaanko enää olla kotiäiti?

2019-05-07 11.45.15 1.jpg

Kohta sitä ollaan taas ihan uuden edessä. Kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti.

Perheemme elämään saapuu nimittäin pian ihan uusi ihminen - ja se jos mikä on maailman siisteintä. Samalla se on myös aika pelottavaa. Äitiys on nykyään luonteva osa omaa elämääni, mutta kahden lapsen äitinä olemisesta en tiedä vielä mitään.

Tänään kävin neuvolalääkärin vastaanotolla ja tapaamista odotellessani muistelin aiempia neuvolakäyntejäni, esikoisen aikaisia siis. Tuolloin kaikki oli niin uutta, ihanaa ja outoakin. Noina aikoina raportoin jokaisesta neuvolakäynnistäni läheisilleni, luin jokaisen minulle annetun monisteen huolella ja googlailin viikottain tietoja siitä, minkä hedelmän kokoinen sisälläni kasvava vauva milloinkin oli.

Pikakelaus tähän päivään: tämän päivän lääkärikäynnillä muistin raskausviikot pieleen, olin kadottanut neuvolakorttini enkä muistanut omaa veriryhmääni.

Sähläystä ja unohtelua on siis tullut kehiin aiempaa enemmän, mutta toisaalta äitiys ja toinen raskaus tuntuvat aiempaa luontevammilta.

2019-05-07 11.44.24 1.jpg

Se, mikä vähän jännittää on uuteen kotiäitiyden kauteen tottuminen. Olen tehnyt viime ajat niin kovaa tahtia töitä, etten tiedä kuinka kauan täysipäiväiseen äiti-elämään sopeutuminen itseltäni tällä kertaa vie. Toisaalta asiaa tulee varmasti avittamaan vauva-aikojen ihana hattara-aivokausi, jolloin sitä ei tosiaan kaipaa pohdittavakseen mitään työkeissejä tai uusia projekteja.

Muistan esikoisenkin vauvakaudelta sen, että mikäli vain pääsin joka päivä kotoa ulos vaunulenkille tai sain haettua kahvilasta lemppari kahvijuomani - ne olivat tarpeeksi suuria juttuja suunniteltaviksi ja toteutettaviksi. Ja hyvä niin. Nyt sitä nimittäin jo tietää, että noina vauva-aikoina on turha rasittaa aivojaan millään aidosti vaativalla - bebe-laiffi kun on jo muutenkin varsin intensiivistä menoa.

Samaan hengenvetoon on kuitenkin tunnustettava, että olen jo vähän haaveillut yhden urahaaveen edistämisestä äitiysvapaan aikana; valokuvauksen opettelu on ikuisuusprojektini ja nyt tuntuu, että olisi vihdoin aika sukeltaa kuvailun maailmaan ihan kunnolla.

Ehkäpä siis tuleva kotiäitiyteni tulee näyttämään jonkinlaiselta vaippa-sirkuksen, kameraobjektiivien ja imetysmaratonien sekoitukselta. Tai sitten en ikinä edes ehdi hakemaan kameraa kaapista esille, who knows!

Äitiys ja vauvan kanssa elely kun ovat aidosti sellaista hommaa, että niiden äärellä jos missä nöyrtyy ymmärtämään sen elämän suuren faktan, että kaikkea ei vaan voi - tai kannata - suunnitella.

… Ja sitten sitä huomaakin - kaikkien suureellisten suunnitelmien kariuduttua - että se lempikahvi puistonpenkillä nautittuna, vauvan nukkuessa vaunuissa, onkin se maailman suurin onni.